Salora Finlandia -väritelevisio

1960-luvulla Salorassa ryhdyttiin määrätietoisesti panostamaan televisioiden kehitystyöhön. Tätä edesauttoi vuosikymmenen aikana tapahtunut television läpimurto suomalaisiin koteihin. 1960-luvun lopulla Yleisradion TV 1:n lähetysten näkyvyysalueella oli jo noin 96 % suomalaisista. Televisioiden rooli Saloran toiminnan selkärankana huipentui 1970-luvulla. Väritelevision kehittäminen merkitsi Saloran historiassa yhtä mittavimmista käänteistä. Väritelevision menestys vientiartikkelina, ja pienen viiveen jälkeen kotimaankin markkinoilla, merkitsi televisioliiketoiminnan yhä vahvempaa asemaa yhtiössä. Sen myötä Saloralla oli edellytykset taloudelliseen kasvuun ja liiketoiminnan laajentamiseen.

Väritelevision kehitystyötä käynnistettiin Salorassa vuoden 1966 syksyllä, ja ensimmäinen Salora Finlandiaksi nimetty väritelevisio valmistui keväällä 1968. Saloran väritelevisio oli monin tavoin edistyksellinen. Sen uudenaikaisia ominaisuuksia olivat moduulirakenne, jossa osa kytkennöistä toteutettiin piirikortein. Koneiston pitkälle viedyn transistoroinnin ansiosta laitteessa oli elektroniputkia enää kolme, kun niitä tuolloin tyypillisesti värivastaanottimissa oli kolmisenkymmentä. Saloran uudessa väritelevisiossa vanhentuvaa putkitekniikkaa korvasi 67 transistoria. Salora Finlandia tuli sarjatuotantoon vuoden 1969 alusta. Finlandia palkittiin samana vuonna Nürnbergin kansainvälisillä keksijämessuilla kultamitalilla. Ensimmäistä väritelevisiota pidettiin Salorassa vain ensiaskeleena, ja sen ajateltiin olevan ikään kuin kompromissimalli, jolla päästäisiin uusille markkinoille mukaan. Ensimmäistä mallia valmistettiin ja myytiin kuitenkin moninkertainen määrä ennakkoarvioihin verrattuna, ja Finlandian ensimallin koneistoa valmistettiin lopulta kaikkiaan noin 150 000 kappaletta vuoteen 1974 asti.

Teknisten seikkojen lisäksi 1970-luku merkitsi myös televisioiden muotoilun murrosta, kun ulkoasun toteuttaminen vakiintui alan ammattilaisten käsiin. Vielä 1960-luvun lopulle asti Salorassa televisioiden ulkoasu määräytyi laitteen koneiston jälkeen toissijaisena asiana, ja varhaisin muotoilu oli perustunut mekaniikkasuunnittelijoiden sivutöinään piirtämiin rakenneratkaisuihin. 1970-luvulla Saloran palvelukseen otettiin teolliseen muotoiluun suuntautuneita muotoilijoita, kuten Heikki Kiiski, Tapani Hyvönen ja Jorma Pitkonen. Vuonna 1979 Saloran organisaatiouudistuksen yhteydessä muodostettiin tutkimusosaston yhteyteen erillinen muotoilujaos. Muotoilujaoksessa työskenteli aluksi kaikkiaan viisi henkilöä, ja sen päällikkönä toimi teollinen muotoilija Jorma Pitkonen.

Muotoilujaoksen päätehtävänä oli luoda ja ylläpitää Saloralle sopivaa ja omaleimaista tuote- ja yrityskuvaa. Jaoksen toiminta jakautui pääpiirteissään kahteen erilaiseen osaan: tuotantoon tulevien mallien muotoiluun sekä ideoiden ja luonnosten hahmotteluun. Luonnosten hahmottelu oli visualisointia tuotteista ja ratkaisuista, joista ei vielä ollut tehty toteuttamispäätöstä. Tuotantomalleissa muotoilun pääpaino oli projektin alkuvaiheissa. Idealuonnosten jälkeen tehtiin perspektiivi- ja projektikuvia sekä usein jo lähellä lopullista muotoa ja kokoa oleva kolmiulotteinen "puumalli". Tuotemuotoilun ohella muotoilujaoksen tehtäviin kuuluivat tuotteiden ja pakkausten grafiikka sekä käyttöohjeiden kuvat. Neuvottelut ja konsultointi mm. väri- ja pintamateriaaliratkaisuista ja laatukysymyksistä olivat myös jaoksen vakiotehtäviä.

Katso Salora Finlandia Viptronic -väritelevision 3D-malli tästä. (PDF 1,3Mb)

Televisio oli aikansa korkean teknologian tuote, joka yleistyi nopeasti. Suomalaiset omaksuivat television kodin kalusteeksi, ja 1970-luvulta lähtien televisio on ollut ahkerasti muotoiltu tuote. Muotoilusta tuli samalla tavalla tärkeä kilpailuvaltti kuin matkapuhelimen myynnissä parikymmentä vuotta myöhemmin. Salorassa muotoilija oli arvostettu asiantuntija, ja muotoilijat saivat paremmin äänensä kuuluviin, kun oivallettiin muotoilun merkitys kilpailussa. Tehtävänä ei enää ollut vain muotoilla vastaanottimen muovista ulkopintaa tai kauko-ohjaimia. Muotoilijoiden haluttiin ottavan vastuuta muotoilustrategiasta ja osallistuvan laajojen kokonaisuuksien ideointiin ja visualisointiin.

Salorassa muotoilu oli konkreettisen ulkoasun suunnittelua tuotteille, jotka tulivat markkinoille 1 – 2 vuoden kuluttua suunnittelun aloittamisesta. Tämä toi lisähaastetta muotoilusuunnittelulle, jossa oli tärkeää huomioida teknologian kehitys elektroniikan, mekaniikan, tuotanto- ja valmistustekniikan sekä automaation alueilla. Samalla muotoilussa oli myös huomioitava tuotteen estetiikka, muotojen yhteensopivuus, värit ja ergonomia sekä markkinointinäkökohdat. Kaikkien näiden seikkojen huomioiminen korosti yhteistyötä eri toimintojen välillä, sillä jo suunnittelun alkuvaiheessa oli yhteensovitettava erilaisia näkökohtia ja ajatuksia. Muotoilijan piti olla tuotteen suunnittelussa mukana heti alusta alkaen, ja hän oli linkki tuotekehityksen ja valmistuksen välillä.

Salora-design rakentui Saloran tuotepolitiikkaan sekä kulloistenkin tuotesukupolvien markkinatavoitteille. Saloran pyrkimyksenä oli rakentaa riittävän omaleimainen ja johdonmukainen tuotekuva, jonka piti soveltua laajoille erityyppisille markkina-alueille sekä ostajakunnalle laidasta laitaan.

Tätä tuotekuvaa pyrittiin muotoilussa tuomaan esille seuraavien peruskriteerien avulla:

1)	Toimintojen ja konstruktion muotoilu täytyi toteuttaa mahdollisimman selkein muodoin, sillä tavoitteena oli tuotteen harmonisuus.	Salora-mallisto vuodelta 1975
2)	Ulkoasun muotoilun oli kestettävä lyhytaikaisia muoti-ilmiöitä, mutta samalla sen oli kuitenkin tuotava esiin ajan hengen valtavirtauksia olemalla nykyaikainen mahdollisimman kauan.
3)	Viimeistelyyn ja laatuun oli panostettava kaikissa ulkoasuun liittyvissä osissa ja käytettävä teknisesti oikeita, järkeviä ja ajanmukaisia valmistusmateriaaleja ja menetelmiä.
4)	Muotoilun piti korostaa tuotteen luotettavuutta siten, että asiakkaalle välittyi kuva teknisesti korkeatasoisesta, käyttäjäystävällisestä ja varmatoimisesta tuotteesta.
5)	Muotoilussa haluttiin kehittää myös omaleimaisuutta, mutta tämän piti tapahtua asteittain ja harkitusti.

Salora Täyskuva-tv

Vuonna 1985 Salora toi markkinoille suorakulmaisen jätti-tv:n. Sen kuvaruutukoko oli suurin Euroopan markkinoilla oleva, peräti 28 tuumaa. Uuden kuvaputkitekniikan ansiosta kuvaruutu oli suorakulmainen ja tasainen, ja kuva-alan mainostettiin olevan keskimäärin 10 % suurempi kuin vastaavan pyöreäkulmaisen kuvaputken. Uutuusmallin kuvaruudun kerrottiinkin näyttävän kaiken, minkä tv-kamera kuvasi ja mistä lupamaksu maksettiin. Kuvapinnan tasaisuus taas poisti heijastukset, ja ohjelmia voitiin seurata totuttua laajemmasta kulmasta.

Saloran uuden tv-sukupolven muotoilukin oli täysin uusittu. Television suorakulmainen ja litteä kuvaruutu, jossa ei ollut pyöreitä nurkkia, antoi koko televisiolle uuden, pelkistetyn modernin linjakkaan ilmeen, ja sen katsottiin vastaavan senhetkisten markkinoiden vaatimuksia. Myös "kauko-ohjauskäsilaite" oli saanut uuden ja selkeämmän muodon. Saloran patentoiman IPSALO-tehonsäästökytkennän ansiosta television koneisto kävi viileänä, mikä taas lisäsi televisioiden kestävyyttä huomattavasti. IPSALOn ansiosta sähkönkulutus oli Saloran televisioissa maailman alhaisin. Sen etuja oli lisäksi se, että komponenttien määrää voitiin huomattavasti vähentää ja siten minimoida vikamahdollisuudet. Saloran Täyskuva-tv oli innovatiivinen uudensukupolven televisio, joka syntyi yhtiön huippuvuosina vain muutamaa vuotta ennen Saloran sulauttamista Nokia-Mobiraan.